on kulunut jo tuhat vuotta Japanin reissusta. tai neljä kuukautta, joka tuntuu tuhannelta, koska olen sen jälkeen ehtinyt spiraloitua jo aika moniin syövereihin. viimeinen viikko muistutti kuitenkin taas, miltä tuntuu, kun jokin tuntuu joltakin. nämä syöveri_hommat ovat harvoin akuutteja, mutta paska olo saattaa jatkua kuukausia, kun aiemmin hyviksi todetut keinot katkaista se spiraloituminen eivät toimikaan. sen paskan kanssa on lopulta melko avuton ja yksin.
mutta en halua kertoa paskasta, kerron mieluummin viime viikosta: Pohjois-Englannin matkasta, jolta palasin kotiin noin 17 tuntia sitten. koska ahdistaa ahdistaa ahdistaa palata Oikeaan Elämään, tässä muutamia asioita reissulta, joita haluan muistaa.
A tuli vastaan asemalla, syötiin aamupalaksi kuivaa avokadoleipää hipsterkahvilassa ja avauduttiin fanfic-kulttuurista. olin nukkunut neljä tuntia, oli sukajan päällä ja kaikki nauratti. adoptoitiin primarkista discokaktus. primarkin lone wolf -hajuvesi haisi siltä, miltä kaikki itseään lone wolfiksi kutsuvat jäbät (sousuke) haisee. löytyi myös statement-kukkapaita, jota käyttävät selkeästi vain kovat jäbät, kuten esim. being seventeen -leffan damien. fall out boy antoi meille lopussa hittiputken, ja patrick kuulosti ihan elton johnilta. uma thurman keikkui taustakankaalla.
yorkissa satoi. kalja oli halpaa. vedettiin el piano -överit, ja neljä kuukautta pelkällä riisillä ja tofulla eläneenä oli melkoiset tuskat. katsottiin chuunin exameja pizzaviltin sisällä. leffateatterissa läget lebet huusivat ja imivät naamaa meidän vieressä. (toim. huom. ollaan itekin läget lebet tjsp, don't @ me.)
ready player one opetti, että reality is real. mutta välillä fiktio on myös aika real: oli ffxv-kriisiä ja kkob-kriisiä, mutta koska ollaan A:n kanssa kovia jätkiä, ei tunteita ole olemassa.
jokainen paikka on mahdollisuus uudelle sourin-stoorille, ja robin hood's bay antoi omansa. satoi lisää, tuuli vielä enemmän, eikä keltaisista sadeponchoista ollut juurikaan apua. iloa oli senkin edestä, koska persesää on meidän reissuilla ennemmin sääntö kuin poikkeus.
oli easter getaway aunt tanya style. romanttinen bed & breakfast brittipariskunnan kotona: kukkaverhot, kokolattiamatot ja baked beans on toast. käytettiin jatkuvasti väärää ulko-ovea, koska ollaan dorkia. syötiin lisää: mm. leipää, joka maistui piparitaikinalta. kysyin pubissa oluista ja ymmärsin tuskin puolet baarimikon aksentista. "hmm! surprise me!"
mutta ymmärrän ainakin god's own country -leffaa nyt paremmin: jatkuva sade, saappaat mudassa, lampaita, kaljaa, peltoja ja nummia. ja myös tunteita, joita ei ole olemassa, kun on vaan niin kova jätkä.
kävi ilmi, että laiskuus maksaa noin 25 puntaa. muistettakoon tämä ensi kerralla. britannia vei viimeisetkin koliket.
